Vanhassa vara parempi!

XX Vanhan musiikin festivaali Imatralla 4.–6.9.2022

- - -

Minna Kangas

Viulunsoittaja Minna Kangas on varttunut Keski-Suomessa, Multialla. Hän on työskennellyt kirkoissa, sirkuksessa, studioissa, konserttilavoilla ja lukemattomilla festivaaleilla Suomessa, Euroopassa, Japanissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.

Orkestereista ja yhtyeistä mainittakoon Avanti!, Tapiola Sinfonietta, Opus X ja Suomen Kansallisoopperan orkesteri. Helsingin Barokkiorkesteri vie Minnaa pitkin Eurooppaa ja Suomalaisen Barokkiorkesterin keulahahmoihin hän on kuulunut sen perustamisesta 1989 lähtien.

Rakkaus barokkioopperaan on saanut täyttymyksensä viime kesinä Drottningholmin teatteriorkesterin konserttimestarin tehtävässä. Minna on vanhan musiikin lehtori Sibelius-Akatemiassa. Lisäksi hän opettaa viulun ja barokkiviulunsoittoa leireillä ja kursseilla, kun palstaviljelyltään ja oopperalta ehtii.

Minna on vahvan musiikkikoulutuksen puolestapuhuja, kurssien vetäjä ja ideanikkari. Mittavimpia ja värikkäimpiä ovat olleet mestareiden ja kisällien monisatapäiset Concerto Grosso -konsertit Helsingin Musiikkitalon täpötäydellä lavalla.

Suomen muusikkojen liitto palkitsi Minnan Jaska-palkinnolla hyvästä työtoveruudesta vuonna 2007. Helene ja Walther Grönqvistin säätiö palkitsi Minnan pedagogina ja innostavana barokkimusiikin tulkitsijana vuonna 2014 Suomen vanhan musiikin liitto myönsi Vuoden vanhan musiikin teko 2018 -tunnustuksen FiBO Collegiumin organisoimalle yhteispohjoismaiselle Viking Barokk -hankkeelle.