Vanhassa vara parempi!

XV Vanhan musiikin festivaali Imatralla 16.–19.8.2015

- - -

Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch

Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch on harvinaisen monipuolinen viulisti. Hän soittaa musiikkia kaikilta aikakausilta, mutta hänen ohjelmistonsa on painottunut 1600–1800–luvuille. Hän soittaa lisäksi alttoviulua ja viola d’amorea ja toimii usein konserttimestarina ja tässä tehtävässä myös orkesterin johtajana.

Sirkka-Liisalla on ollut monia tärkeitä opettajia, mutta tärkein on aina ollut työ. Opiskellessaan Hollannissa hän pääsi mukaan vanhan musiikin kovimpaan kärkeen mm. Frans Brüggenin ja Philippe Herreweghen orkestereihin. Pisimpään, yli 10 vuotta, hän toimi Collegium Vocale –orkesterin konserttimestarina. Sirkka-Liisalle opiskelu ei pääty koskaan, sillä jokainen konsertti opettaa kokenutta muusikkoa, vaikeimmat ja huonoimmat eniten.

Nykyään hän on kysytty konserttimestari lähes kaikissa vanhan musiikin nimekkäissä orkestereissa sekä eri kaupunginorkestereissa, joiden kanssa esittää barokkiohjelmiston lisäksi Mozartin ja Schubertin ajan sinfonioita. Soolo-ohjelmistosta on mainittava Biberin 16 Mysteerisonaattia, Bachin soolosonaatit ja –partitat sekä 1500- ja 1600-lukujen sooloviuluteokset.

Syyskuussa 2013 Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch julkaisi Ondine levy-yhtiölle levyn, jolla hän soittaa J.S.Bachin Sooloviuluteokset. Yle myönsi Vuoden levy 2013 palkinnon Christoph Graupnerin Orkesterisarjoja sisältävälle levylle, jolla Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch johtaa Suomalaista Barokkiorkesteria.

Sirkka-Liisa on kamarimusiikin professori Stavangerin Yliopistossa. Hän on toiminut professorina myös Tanskan Kuninkaallisessa konservatoriossa ja Bremenin Taideakatemiassa ja opettaa Sibelius-Akatemiassa.