Vanhassa vara parempi!

XIII Vanhan musiikin festivaali Imatralla 18.–23.8.2013

- - -

Fabio Ciofini

Fabio Ciofini (s.1970) opiskeli urkujen-, pianon- ja fortepianonsoittoa Perugian konservatoriossa W. Van de Polin, M. F. Spaventin ja C. Venerin johdolla. Hän opiskeli myös cembalonsoittoa Fiesolen konservatoriossa A. Fedin oppilaana. Hän jatkoi opintojaan Jacques van Oortmerssenin johdolla Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa suorittaen Post-Graduate–tutkinnon vanhan musiikin alalla vuonna 1999.

Vuodesta 1995 hän on toiminut titulaariurkurina Collescipolissa, missä hänen käytössään ovat kolmet ainutlaatuiset urut 1600-luvulta. Hän esiintyy säännöllisesti solistina monilla festivaaleilla eri puolilla Eurooppaa ja USA:ta. Hän on myös kysytty luennoitsija ja mestarikurssien pitäjä (mm. Javean Kansainvälinen barokkimusiikin festivaali Espanjassa, Kalifornian Valtiollinen Chicon yliopisto, Seattlen Valtiollinen Washingtonin yliopisto, Oundlen kansainvälinen festivaali Englannissa).

Ciofinin vanhan musiikin tulkinnat ovat tuoneet hänelle runsaasti tunnustusta. Fabio Ciofini toimii myös aktiivisesti kuorojen ja orkesterien johtajana. Hän on barokkiorkesteri Accademia Hermansin perustaja ja johtaja sekä Norcian benediktiiniluostarin Schola Cantorumin johtaja. Hän vastaa Hermans Festivalin ja Festival Villa Solomein taiteellisesta johdosta. Vuodesta 2010 hän on ollut myös Fondazione Cucinellin taiteellinen johtaja. Hän on tehnyt levytyksiä mm. levymerkeille Bottega Discantica (Milano) ja Loft Recordings (Seattle). Fabio Ciofini opettaa Ternin G. Briccialdi -konservatoriossa.