Vanhassa vara parempi!

IX Vanhan musiikin tapahtuma Imatran kirkoissa 16.–19.8.2009

- - -

La Fiabe

La Fiabe

Le Fiabe -barokkiyhtye perustettiin vuonna 2002. Kokoonpanoon kuuluvat nokkahuilisti Satu Parkkonen, barokkisellisti Louna Hosia ja cembalisti Anna Hämäläinen. Yhtyeen laulajana toimi vuoteen 2008 Satu Klemi. Kesästä 2008 alkaen yhtye on esiintynyt sopraano Katja Juholan kanssa.

Le Fiaben ohjelmisto koostuu varhaisbarokin ja täysbarokin vokaali- ja soitinmusiikista. Yhtye esiintyy konsertin aikana vaihdellen kokoonpanoa, sooloista yhteisiin obligatoaarioihin.

Kaikki yhtyeen jäsenet ovat opiskelleet Sibelius-Akatemiassa ja asuvat pääkaupunkiseudulla. Le Fiabe on konsertoinut aktiivisesti eri puolilla Suomea.